Wild Nordic Expeditions -tuoteperheeseen suunniteltu, astetta kovempia haasteita kaipaaville seikkailijoille kohdennettu ”Rautaperseajo” kaipasi testaajia keväällä 2020. Sami Päivike ehdotti urakkaa minulle ja Cain’s Quest -tiimitoverilleni Henna Riekkoniemelle. Kisaurakasta konerikon vuoksi puuttumaan jäänyt kolmannes oli jäänyt kaivelemaan takaraivoon ja istuttanut meihin armottomat ajopoltteet, joten kahta kertaa ei meitä tarvinnut houkutella testiajolle. 1000 kilometriä moottorikelkoilla 24 tunnin kuluessa kuulosti sopivalta lääkkeeltä lievittämään kiivainta kaasupeukalon kutinaa.
Wild Nordic tarjosi meille ajokeiksi tuleville rautapersereissuille suunnitellut kelkat, jotta testiolosuhteet vastaisivat tuotepaketin aitoja puitteita. Lynx Xterrain 3700 600R ETEC toimikin hommaan kuin nakutettu. Monipuolisuudessaan loistava kelkka moneen menoon oli omiaan juuri tällaiselle reissulle, jossa on varauduttava vaihtuviin olosuhteisiin, monenlaiseen reittipohjaan ja ankaraan ajoon.
Olimme suunnitelleet reitin ja tankkauspisteet valmiiksi, jotta matkan päällä ei tarvitsisi ruveta arpomaan. Navigaattoreista seuraisimme karttaa ja tuijottaisimme keskinopeutta, joka vuorokauden edetessä osoittaisi, onko meillä mahdollisuuksia päästä tavoitteeseen määräajassa. Olimme saaneet haasteeksemme todistaa, että homma oli suoritettavissa liikennemääräysten puitteissa, joten myös nopeusmittaria tulisi vahdata herkeämättä. Mukaamme annettiin paikannin, joka lähetti kahden minuutin välein sijainti- ja nopeustietomme reaaliajassa.
Reissun startatessa racetouhuista rauhalliseen reittiajoon siirtyminen tuotti aluksi melkoista tuskaa. Mutkista ei kärsinyt lähteä kaasu pohjassa, mutta toisaalta niihin piti ajaa tolkuttoman lujaa ja jouhevasti, jotta keskinopeus ei alkanut pahasti kärsimään. Myös reitin varrella ollutta patikkoa sai työntää tosissaan. Patikkopätkiä riitti, mutta onneksi matkalle sattui myös pehmeämpää baanaa, Pohjois-Lapin perukat olivat saaneet tuoreen lumipeitteen ja navigoimaankin pääsi, kun vanha jälki oli paikoin kadonnut ja reittimerkit harvassa.
Reittimme kulki Ivalosta ensin Lokan kierrokselle, jonka jälkeen tankkasimme Vuotsossa noin 200 kilometrin kohdalla. Tämä oli myös lenkkimme ainoa sisävessastoppi, kiitos koronan. Vuotsosta ajelimme toiset 200 kilometriä tankille Inariin, mistä matka jatkui järven poikki kohti Näätämöä. Jäällä pidimme pienen evästauon ja hihkuimme, miten oli mukava puottaa sentään kahdeksaakymppiä reittipätkillä körryyttelyn jälkeen. Keli oli kohdillaan ja ajo maistui mukavalta. Roppa sai tehdä sitä mihin se oli talven reenien ja kisareissun myötä tottunut. Mieli lepäsi, kun tuijotteli Inarijärven jäisen ulapan takana siintävää taivaanrantaa, jonne aurinko oli hiljalleen painumassa.
Näätämöön saavuimme yhdeksän aikaan illalla. Taivas oli mennyt pilveen ja nakkeli niskaamme märkiä räntärättejä. Kelkat tankattiin ja kuskit ravittiin kuivalihalla, jonka säikeitä saikin kalastella kielellä hampaanväleistä melkein Nuorgamiin asti, missä vietettiin reissun viimeinen bensastoppi yön hämärimpinä hetkinä. Pohjois-Lapin tuntureilla sai öinen kulkija kelkkailla rauhassa, ja ihmetellä laajoja erämaita silmät sirrillään väsymyksen jo hiljalleen painaessa luomia. Reitin tähystäminen piti mielen kuitenkin terässä, sillä vanha jälki oli tuiskun tieltä kadonnut ja merkit paikoitellen myös hukassa. Olipa eräällä jängällä Hennan Lynx vajota suonsilmäkkeeseen, välttyen tuolta kohtalolta vain täpärästi kuskin ripeiden liikkeiden ansiosta. Myös muuan sulaksi käynyt joenylitys toi reissuun jännitystä, mutta suuremmilta ongelmilta vältyttiin.
Paluumatkalla Suomen huipulta aamuyöstä alkoi väsymys todella painaa. Sevettijärveltä jatkoimme kohti Partakkoa ja koikkelehdimme pitkin kapeaa patikkoväylää kivikon seassa. Silmien, aivojen ja kelkkaa ohjaavien käsien väliin tuntui tulleen jokin tukos, joka esti havaintojen ja komentojen kulkemisen hermostossa. Ajo oli kuin hidastetusta filmistä, ja hidasta eteneminen olikin. Onneksi navigaattori näytti hyviä lukemia, kilometrejä oli alla jo yli 800 ja keskinopeus sitä luokkaa, että ilman isompia onnettomuuksia tavoitteemme oli täyttymässä.
Patikko loppui, kun pääsimme takaisin Inarin jäälle, mutta tästä alkoi kenties reittimme vaativin osuus. Silmät eivät halunneet pysyä auki, räntäsade oli tihentynyt ja teki näkyvyyden heikoksi, roppaa kolotti ja paleli. Sormet olivat kangistuneet ohjaustangon ympärille, eikä niitä viitsinyt enää verrytelläkseen oikoa, koska se teki niin kipeää. Viidensadan kilometrin kohdalla jomotellut häntäluu oli sentään lakannut vaivaamasta, kun takalisto oli lopulta kadottanut kaiken tuntonsa.
Pimeällä järvellä rättiväsyneenä ajaessa tulee tunne, ettei tiedä näkeekö unta vai näkyjä. Hahmotin ympärilläni korkeat kuusikot, vaikka tiesin ajavani keskellä öistä järvenselkää. Henna katseli ajaessaan ohi lipuvia laivoja. Nämä väsyneen mielen tekemät tepposet olivat tuttuja meille jo kisareissulta Atlantin jäiltä, joten ilmiön esiintyminen Inarilla ei jaksanut enää juuri ihmetyttää.
Unensekaisista tunnelmista valpastuimme kuitenkin järven vaihtuessa Ivalojoeksi, jolta nousimme takaisin reitille suunnaten kohti Saariselkää. Mittarissa alkoi 1000 kilometrin rajapyykki vääjäämättä lähestyä. Se saavutettiin noin 10 kilometriä ennen Saariselkää, ajassa 19 tuntia 11 minuuttia. Keskinopeus oli pysähdyksineen 52,1 km/h. Kaikki oli sujunut mallikkaasti, ongelmitta, kelkoille ei tarvinnut suorittaa yhtä öljytankkausta lukuun ottamatta mitään huoltotoimenpiteitä. Bensaa kului melko tarkalleen 14 litraa sataselle. Nopeusrajoituksia oli noudatettu koko reissun ajan, ja aikaa jäi vuorokaudesta vieläpä rutkasti ylikin. Kuskit olivat väsyneitä mutta hyvin onnellisia tuoreiden ja varsin hellien rautaperseiden kantajia.
Kahjoahan tällainen kelkkailu on, se myönnettäköön. En silti epäile, etteikö jokunen hullu hengenheimolainen tämän lajin parista löydy, joka myös saa tällaisesta itsensä haastamisesta yhtä suurta iloa ja tyydytystä. Joku hienous siinä on, että saa koetella rajojaan, elää vuorokauden verran vain ajamiselle, tuhannen kilometrin rajapyykkiä ja voittajafiilistä kohti matkaten. Ei se määränpää, vaan se matka, kuten sanotaan. Tällaisella reissulla matkanteon ytimeen pääsee totisesti käsiksi.