Kisakenttien kutsu on liikkeellepaneva voima monen motorsport-unelman synnyssä. Venla Jyrkinen aikoo toteuttaa omansa ja kiertää tulevan kauden endurokisat mittaillen menoaan SM-Lady -luokassa. Millaista on valmistautua ensimmäiseen kokonaiseen kisakauteen?
Jokaisella pikkutytöllä ja -pojalla on unelmia, jotka antavat elämän alkutaipaleelle suunnan ja tarkoituksen, vain jäädäkseen myöhemmin elämän karun todellisuuden jalkoihin. Näin kävi myös minun unelmalleni – Minusta tulee isona astronautti! – jo varhaisessa vaiheessa. Äidin sanat saivat unohtamaan taivaalle tuijottelun: ”Se on kuule tyttökulta sama, kuin Joulupukiksi haluaisit.”
Onneksi toiset unelmat löytävät luoksemme vasta aikuisiällä, jolloin meillä on jo enemmän valtuuksia lähteä niitä kohti kulkemaan. Minun aikuinen (joskaan ei kaikkein aikuismaisin) unelmani, sai alkusysäyksensä lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta, kun löysin kelkan selkään istahdettuani rakkauden lajiin, jolle en ollut aiemmassa elämässäni tiennyt uhrata ajatustakaan. Kuinka kivaa, kun vielä aikuisiälläkin voi oppia jotakin aivan uutta ja viilettää lapsekkaan innon siivittämänä kelkan kanssa pitkin metsiä! Raceunelmat saivat tuulta purjeisiin pari vuotta sitten ensimmäisen kisakokeilun myötä ja takaraivossa alkoi tuikkia unelma kokonaisesta kisakaudesta, jonka aikana saisi tosissaan kokeilla kuinka kilvanajossa voi kehittyä. Silloin tiesin, että vaikka minusta ei astronauttia tullut, niin tulisipa sittenkin jotain melkein yhtä siistiä: ihka oikea kisakuski.
Kisat kalenteriin
Vaikka viime talvena Kanadassa käyty Cain’s Quest -kisa tarjosi kurkistuksen kisakuskin elämään, enduroradoille tämä reissu ei juuri eväitä antanut. Tiettömillä taipaleilla umpihangessa pitkien kelkkojen kanssa navigoiminen ei kehitä samoja ominaisuuksia kuin nopeatempoisempi, merkatulla reitillä revittäminen. Nyt on koittanut aika opetella näitä taitoja.
Tilaisuuksia harjoitteluun tulee alkava kausi totisesti tarjoamaan, mikäli kisat toteutuvat pandemian pyörityksessä suunnitellusti. Suomen Moottorikelkkailijat ry:n kisakalenterista on poimittu omaan almanakkaan koko enduron SM-sarja, johon suunnitelmien mukaan tulee kuulumaan tulevalla kaudella Lieksan, Sallan ja Kuusamon kisojen lisäksi legendaarinen Kemijärven Giant kauden loppuhuipentumana. Näiden lisäksi tarjolla kalenterissa on cross country -kisa Rovaniemellä sekä pitkä liuta sprinttejä ympäri Suomen.
Kuski on vain yksi osa tiimiä
Ensimmäinen askel kauteen valmistautumisessa on sopivan sotaratsun valitseminen. Henkeen ja vereen Lynx-naisena merkin valinta oli minulle selvä. Edellisen kauden kampe Rave Enduro oli ollut kovasti mieleinen, mutta koska siihen oli jo kerennyt kilometrejä kertymään, päätin päivittää pelin tuoreeseen. Pohdinta 3300 mittaisen Enduron ja astetta pidemmän, 3500 RE:n välillä kääntyi lopulta veljessarjan lyhyemmän laitteen puoleen – eihän koko ole kaikki kaikessa! Kevään ennakkomyynnissä tarjolla ollut Enduro on varusteltu monin ominaisuuksin urheilulliseen ajoon sopivaksi, paketista löytyvät vakiona mm. nelimäntäinen jarru ja taka-akseli neljällä kääntöpyörällä.
Näinpä tilasin oman Enduroni luottokauppiaaltani Kelkkakuumeelta, jonka hyvästä palvelusta olin jo monen kelkkakaupan verran kerennyt lyhyen, mutta tyystin käsistä karanneen harrastustoimintani aikana nauttia. Kelkkakuumeelta avautui ilokseni myös tiimipaikka tulevalle kaudelle ja siten tukea ja taustajoukkoja tulevaan kisaurakkaan. Tukea on luvassa myös kotijoukoista: huoltoukoksi lupautunut kumppanini Antti Karppinen jakelee varmasti myös aimo annoksen kaunistelematonta palautetta ajosuorituksista kauden aikana.
Tukijoukot ovat elinehto kisahaaveita elättelevälle lajin harrastajalle. Moottoriurheilu on tiimityöskentelyä, ja vaikka kyseessä olisi niin sanottu yksilölaji, on jokaisen urheilijan ja suorituksen takana joukko ihmisiä, joille kuuluu yhtä lailla kunnia saavutetusta tuloksesta. Niin sponsorit, valmentajat, mekaanikot kuin huoltoukotkin ovat osa kokonaisuutta, jonka panoksen kautta tulosta on mahdollista tehdä. Kuski ei voi ilman taustajoukkoja pitkälle päästä, mutta on kylläkin se henkilö, joka voi koko tiimin pitkän panoksen yhdessä munauksessa möhliä. Ei siis mitään paineita kisapäiville.
Varustelu kohdilleen
Kauden valmistelut aloitettiin Portti Motorsin tiloissa kilpurin varustelun merkeissä. Uutta Lynxiä lujitettiin kriittisistä paikoista Roni Venäläisen askartelemilla vahvikkeilla ja ajoasentoa muokattiin kuskille mieleiseksi. Ohjaustanko vaihdettiin RS-tyyppiseen suoraan malliin ja sarvien päihin vaihdettiin kapoisemmat tupet. Kokeiluun otin ensi kertaa myös jalkakopat, joista saa mutka-ajoon entistäkin jämäkämmän tuen jaloille. Iskunvaimentimien säädöt hiotaan sopiviksi ajokelien alettua ja mahtaapa iskarimies Karppinen hieroskella jälleen leukaansa myös simmipakkojen äärellä, kun iskarit ensi kerran otetaan huoltoon ja tarkasteluun.
Siinä missä alkutaipaleellani harrastuksen parissa ajopelin ominaisuuksilla ollut juurikaan vaikutusta kypärän sisällä olevan virneen leveyteen, alkaa perstuntuma kokemuksen karttuessa pikkuhiljaa antaa palautetta, mikä kelkassa toimii ja mikä ei. Myös kuskin varustus vaikuttaa ajotuntumaan – ensimmäisten talvien paksut tumput ovat vaihtuneet ajohanskoihin ajotyylin muututtua sellaiseksi, että jarrukahvallekin on käyttöä. Niin ikään suojavarusteet ovat tulleet jäädäkseen. Polvituet, rintapanssari ja niskatuki ovat kypärän lisäksi varusteita, joita ilman en enää lähde rajojani koettelemaan.
Reeniä reeniä
Fysiikkatreeniä on tehty ympäri vuoden muiden lajien parissa ja saliltakin haettu kestovoimaa kroppaan. Sitkeyttä on syksyn mittaan päässyt harjoittelemaan myös poronhoitoalueen perinteisellä kuntoilukaudella erotuseläinlääkärinä toimiessa. Pyöröaitaus täynnä poromiehiä juoksuttamassa loislääkkeitä jakelevaa tohtoria tarjoaa ammattiurheilua jo itsessään.
Talven tulo on antanut odottaa itseään, eikä kelkan selkään ole vielä ollut asiaa. Huoltoukko ehdotteli lääkkeeksi ilmeisille ajopoltteille kilpuria kotipihalla ihastellessani, että kiipeäpäs siihen kelkan päälle ja nakkele viisikymppisiä olan yli samalla kun hän hyppyyttää puskurista – kyllä siinä jo oikeaan tunnelmaan pääsee. Tähän on tyytyminen, kunnes lunta on maassa riittävästi ja ajotuntuman hakeminen voi alkaa.
Parasta reeniä ovat lopulta varmasti itse kisatilanteet, jotka koulivat kävijänsä. Sieltä löytyvät parhaat puitteet koetella taitojaan: varta vasten suunnitellut reitit ja radat, huolella toteutetut turvajärjestelyt ja aito racetunnelma. Samalta viivalta starttaavat myös kisakaverit, joiden joukossa on loistava sauma mitellä menoaan ja toteuttaa yhteistä intohimoa. Tuon intohimon siivittämänä ovat muotoutuneet myös kauden tavoitteet: ajaa ehjä kausi, tehdä parhaansa ja nähdä mihin oma kilvanajo voi harjoituksen myötä kehittyä. Sekä ennen kaikkea nauttia täysin rinnoin koko matkasta, koska juuri nämä hetket ovat palasia omasta, aikuisesta unelmastani. Äiti katso, minusta tulikin kisakuski!