Suomineidon kainalossa köllöttävät Muonio ja Kolari, jotka tarjoavat oivan vaihtoehdon kelkkareissun kohteeksi. Täällä reittejä on runsaasti ja niistä pidetään huolta. Alueella on sopivasti palveluita ja keskuksia, mutta myös maisemia ja erämaata, ja baanaa riittää reittikelkkailijan kuljettavaksi satojen kilometrien verran.
Olen lähdössä tutkimaan Muonion ja Kolarin kelkkareittejä. Safarin ajankohdaksi on valikoitunut maaliskuun loppu 2021. Giantin harmillinen peruuntuminen aloitti kilpurin kevätloman ja Lynx Rave Endurosta on kuoriutunut oiva safarikelkka. Olemme taivaltaneet Saariselältä Kilpisjärven kautta koukaten Muonioon, josta alkaa seuraava etappi Suomineidon kainaloa kutitellen.
Majapaikkanani Muoniossa toiminut Seo on palvellut hyvin – saman katon alta on löytynyt niin tankkauspalvelut sekä kelkalle että kuskille kuin myös oiva majapaikka, siisti saunallinen huone aseman yläkerrasta. Lynx on odotellut yön kiltisti ikkunan alla tulevan päivän seikkailuja, ja aamulla starttaammekin matkaan Seon pihasta, josta pääsee heti puikkaamaan reitille alikulkutunnelin kautta.
Keli suosii matkantekoa, lämpötila on heti aamusta asteen verran plussan puolella pienen yöpakkasen käväistyä maassa. Muutama hento pilvenhahtuva lipuu taivaan halki, mutta enimmäkseen aurinko paahtaa täydellä teholla, pehmittää reittipohjaa mukavasti ja saa kelkkailijalle hymyn korviin ja hien pintaan jo alkumatkasta.
Reitti hukassa
Muonion kylällä reitit ja risteyskohdat on merkattu hyvin. Huoltoasemille on helppo suunnistaa opasteiden avulla, ja seuraava määränpääni, Ylläs, löytyy myös opasteviitoista heti kylän pinnassa. Olin suunnitellut valitsevani Retkikartta.fi:ssä näkyvän lännenpuoleisen Kangosjärven kautta kulkevan reitin, mutta kun ajelen kohti Harrinivaa vievää reittipistoa, ei risteystä löydykään matkan varrelta. Joku kelkanjälki kääntyy navigaattorin osoittamaan suuntaan, mutta selvää uraa sinne ei lähde.
Yksin kevään sohjolumilla pätkäkelkalla seikkaillessa ei kannata urheilla liiaksi reittivalintojen kanssa. Käännän kelkan ympäri ja valitsen läntisemmän reitin, joka on selkeästi merkattu ja lanattu komeaksi baanaksi. Turistipatikko loistaa poissaolollaan, mutta mukavaa laajempaa kumpua riittää, joten ajaminen ei käy tylsäksi. Ihastelen reitin vieressä avautuvaa Olostunturia ohi kulkiessani ja suikkaan sen jälkeen kohti etelää vievää reittiä, metsän siimekseen, kauemmaksi keskuksesta.
Metsän siimeksessä
Matka käy rattoisasti halki jänkien ja metsien. Reitti on upeassa kunnossa, matkanteko on vaivatonta ja turvallista, ojanylitykset hoituvat siltojen kautta ja reitillä on leveyttä niin, että vastaantulijoita mahtuu väistämään. Yksi Andventure Lynxi lipuukin reitillä vastaan, muuten saan nauttia autuaasta yksinäisyydestä ja erämaan rauhasta.
Kuusikonmaan autiotuvan kohdalla pysähdyn ihmettelemään karttaa, jonka mukaan tästä pitäisi erkaantua toisistaan kaksi reittivaihtoehtoa. Olen jälleen metsästämässä läntisintä väylää, mutta kartan osoittamaan suuntaan ei ole opasteita eikä reittimerkkejä, vain kapea jälki katoaa metsän siimekseen. Kohautan harteitani ja valitsen jälleen merkatun ja leveämmän baanan, sekin vie Ylläkselle.
Puolen kilometrin päässä jängällä vastaan tuleekin risteys, josta pääsen kuin pääsenkin suunnittelemalleni läntiselle reitille. Baana on huollettua, mutta nyt erämaisempaa. Nautiskelen täysin rinnoin pehmeällä pohjalla kurvailusta ja sopivasta kumpareesta, jota reitti tarjoaa. Kunnon metsärallia.
Tervetuloa Kolariin
Kolarin puolelle saapumista ei voi olla huomaamatta. Iso infotaulu jängän laidassa toivottaa tervetulleeksi Kolariin kelkkailemaan ja osoittaa reittikartan huoltosuunnitelmineen. Täällä panostetaan lajiin.
Aluksi superhuollettujen reittien ajaminen tuntuu tylsältä. Baana on leveää ja tasaista kuin moottoritie. Lähestyessäni Yllästä huomaan kuitenkin, että panostaminen reittien huoltoon on tarpeen. Tunturikeskuksen lähiympäristössä on niin paljon kelkkailijoita, että reitti kupruilee kiehkuralle ahkerasta tamppaamisesta huolimatta. Patikko ei kuitenkaan haittaa maisemien ihastelua, jota Ylläksen ympäristö tarjoaa.
Vuorenvalloitusta
Ennen Ylläkselle nousua huiputan viereisen Kuertunturin, ja nautiskelen, kuinka kelkka kuljettaa minut vaivattomasti jyrkän nousun päälle. Lumikenkäilijät tuntuvat katsovan kateellisena, kun hyppään kelkan päältä ottamaan kuvia. Heillä on ollut hikisempi taival huipulle.
Kuertunturin kupeessa Ylläs kohoaa sitäkin majesteetillisempana puurajan yläpuolelle. Nousu Ylläkselle on hieno kokemus. Aina ei tarvitse poiketa reitiltä päästäkseen vuorenvalloitustunnelmiin, täällä kiipeäminen huollettua uraa pitkin tarjoaa vastaavia kokemuksia. Nautiskelen tunturin huipulla auringon paisteessa retkilounaan. Korona on sulkenut huipun kuppilan, mutta hissit pyörivät ja iloisia ihmisiä suksineen suihkii ohi. Lainaan Lynxin variaattorin suojassa asustelevaa ristipäämeisseliä lautailijalle, jonka siteet ovat löystyneet. Päivän hyvä teko.
Ylläkseltä otan suunnan kohti Kolaria. Tahdon nähdä tämän Länsi-Lapin helmen koko komeudessaan. Turistipatikko saattelee matkaani muutaman kilometrin verran, mutta pian liplatus telan alla talttuu ja reittipohja suoristautuu miellyttävämmäksi. Yritän muistaa maltin kaasupeukun käytössä siitä huolimatta. Alueella risteilee runsaasti kelkkareittejä ja hiihtolatuja, ja liikkujia on paljon. Varovaisuus ja huomaavaisuus on syytä pitää mielessä.
Tanssiksi pistää
Kolaria kohti vievä läntinen reitti osoittautuu elämykseksi. Luosun kylältä lähtien reitti kiemurtaa vaarojen välissä ja tarjoaa profiililtaan kenties hauskinta reittibaanaa, jota olen eläessäni ajanut. Mutkaa mutkan perään, sekä kivoja kumpuja, joissa suksi kevenee aivan huomaamatta. Tarkkana täälläkin saa olla, vaikka reitti on hiljainen, parasta pysytellä omalla kaistalla vastaantulijoiden varalta. Keikun Lynxini sarvissa puolelta toiselle ja pukkaan kankkua kohti astinlautaa. Ajaminen tuntuu tanssilta, ja partneri on mitä mieluisin vietävä. Olisiko tämä valssia, mietin mielessäni, vaiko ennemmin argentiinalaista tangoa.
Kolarin kylälle saavuttaessa vastassa on vesistön ylityksiä. Ylläsjokisuun haarat näyttävät jo paikoin kovin vetisiltä, eivätkä houkuttele lorvimaan jäällä. Reilulla kaasulla kulkee kuitenkin kuusisatanenkin Rave sohjon yli heittämällä. Kilometrejä Muoniosta on kertynyt reipas 120 ja pyyhällän Nesteelle tankille.
Katselen karttaa iltapäivän auringon lämmittäessä selkää. Reittejä riittää koluttavaksi, takaisin Ylläkselle ja Muonioon asti pääsisi ajelemaan rengaslenkkinä joutumatta kulkemaan samoja väyliä pitkin. Täällä riittää hyvin touhuttavaa vaikkapa viikonlopuksi, ja reviiriähän voi aina laajentaa tuntuman ja taitojen mukaan. Pohjoista kohti voisi palata itäisempää reittiä Kurtakon kautta, mutta väylä vaikuttaa luotisuoralta ja tuoreena muistissa hehkuu mutkanajon hauskuus viimeksi kuljetulla pätkällä. Päätän palata samoja jälkiä takaisin kohti Yllästä ja kerran vauhtiin päästyäni jatkaa kakstahdin tuoksuista tanssiani.